tiistai 18. elokuuta 2009

Alku

Perustin tämän blogin, jotta saisin helposti esille sen, mitä on valmistumassa...ehkä pysyn itsekin paremmin kärryillä.

Olen piirtänyt eläimistä tilaustöinä muotokuvia suunnilleen kuuden vuoden ajan. Aluksi oli melkein pelkästään hevosia, nykyään myös koiria ja kissoja. Piirtämiseen menee valitettavasti aikaa, koska teen tätä vain silloin kuin töiltä ja opiskelulta jää aikaa. En kovin usein siis, mutta parhaani yritän. Haaveena olisi tulevaisuudessa saada korttejakin myyntiin, mutta se on vielä toteuttamaton haave se. Omia ideoita ei juurikaan ole aikaa toteuttaa, ainakaan viime aikoina ei ole ollut.

Tällä hetkellä minulla on jonossa 10 tilausta, joista aloitettuna on kolme. Enimmäkseen on koiria ja kissoja, mutta myös hevonen ja kanejakin tilauksiin mahtuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti