Ääh, piirtämiset on olleet enemmän ja vähemmän jäissä..tuli tässä muutettua kaupungista toiseen ja hankittua kolmas kissa ja kaikkee semmosta, joten ei vaan aika riitä kaikkeen.
Kaikki tilaukset kuitenkin hoidan, mitkä on luvattu!
Priita onkin jo melkein valmis. :)
keskiviikko 25. elokuuta 2010
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Johannalle
lauantai 29. toukokuuta 2010
Masi

A4-kokoinen lyijykynäpiirros (H, HB, 2B, 4B), mallina tämä karvainen otus Masi, rodultaan kiinanpystykorva.
Lapinkoira Priitasta on tehty luonnos ja yhden kortinkin sain muuten tehtyä, mutta unohdin kuvata sen. :P Lisäksi olen koittanut kovasti kysellä mallikuvien perään eli kesän aikana yritän tehdä pari kissaa ja lukuisan joukon koiria. Kun vaan ehtisi!
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Leo ja Tikru

Kotikissat Leo ja Tikru, tehty puuväreillä, vesiväreillä ja mustalla tussilla. Koko A4 ja mallina valokuva pojista. :)
Myös Masi-koira on melkein valmis! Sain tenttihömpötykset vähäksi aikaa pois päiväjärjestyksestä, joten nyt ehdin piirtämäänkin ja tämähän on tauon jälkeen jopa kivaa taas! Tuttavat ovatkin ilahduttaneet useilla tilauksilla. :)
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Chihut
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Jotain päivitystä...
Hitaasti, hyvin hitaasti ovat työt valmistuneet muiden kiireiden ohessa...edelleen työn alla Jaanan chihut (melkein valmis), Terhin kissat (puolivalmis) ja luonnoksen asteella myös hyvin karvainen koira Heidille. :D
Ja eräälle tutulle pitäisi vissiin piirtää majakka...Katotaan mitä siitäkin tulee vai tuleeko.
Ja eräälle tutulle pitäisi vissiin piirtää majakka...Katotaan mitä siitäkin tulee vai tuleeko.
lauantai 30. tammikuuta 2010
lauantai 16. tammikuuta 2010
Valmisteilla...
Pitkästä aikaa teen jotain muutakin kuin vaan lyijykynätöitä. Sain tilauksen kahdesta punatabbykissasta, jotka teen vaihteeksi vesiväreillä/akvarellikynillä. Kivaa! Tätä on jo luonnoksen verran piirretty ja väritelty.
Toinen valmistumassa oleva on sentään perinteinen piirros, siinä kaksi chihuahuaa on luonnoksen asteella nekin.
Hieman tekisi mieli tehdä joku pieni omakin työ, näiden jälkeen ei nimittäin ole yhtään mallikuvaa vielä, vaikka tilauksia onkin odottamassa. Kaikki ovat koiria, lapinkoira ja australianterrieri nyt ainakin oli listalla.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Tilaa:
Kommentit (Atom)